Mulla oli maanantaina synttärit, joita en viettänyt mitenkään. Tai no käytiin me Mäkkärissä syömässä. Onnitteluja kuitenkin sateli, ja sain pari lahjaakin! Mörriltä Copiceja ja Mikon äitiltä Iittalan/Marimekon Primavera –lautasen ja mukin :)
Torstaina käytiin Aurora-ryhmän kanssa Kuopiossa shoppailemassa. Käytin tilaisuutta hyväksi ja näin samalla Mörriä <3 Ostelin paitoja, hupparit on molemmat miestenosastolta.
Vappu on mun ja Mikon vuosipäivä, sain viisi ruusua viiden yhteisen vuoden kunniaksi :) Mulla ei ole minkäänlaista maljakkoa, joten asettelin kukat viinipulloihin.
Kävin olemassa Pielavedellä perjantaista lauantaihin, ja perjantai-iltana siivottiin siskon kanssa sen asuntoa punaviinin voimin. Huudatettiin imuria noin kello 2.30-3.30, mut ei tullut yhtään naapuria ovelle. Pääsin veljen luokse nukkumaan vasta joskus viiden aikaan, ja nukuin kai 4-5 tuntia ennen kuin lähdin ajamaan takas Iisalmeen. Olin ihan kuolemanväsynyt, ja oli tosi vaikeeta pysyä hereillä. Pelotti että ajan ojaan, mut selvisin kuitenkii kotiin. Nyt oon sitten nukkunut univelkoja pois – viime yönä 14 tunnin yöunet, ja sitten tässä illalla muutaman tunnin päikkärit.